Aitoa Istanbulia

 Tänään on ollut kaikin puolin ihana päivä! Ei castingeja eikä kuvauksia, ainoastaan polaroid-kuvien ottaminen toimistolla, joten mulla oli ensimmäinen (lähes) kokonaan vapaa päivä. Aamupäivällä kävin Linnean kanssa salilla ja sitten lähdettiin Linnean ja Isan kanssa seikkailemaan ulos auringonpaisteeseen etsimään sunnuntaimarkkinoita. Oli mahtavaa päästä vihdoin ja viimein näkemään Istanbulia muutenkin kuin auton ikkunasta tai asunnon ja ruokakaupan välimaastosta. Markkinoilta ostettiin enimmäkseen hedelmiä ja vihanneksia mutta myös herkkuja; pähkinöitä ja lokumia eli herkullista turkkilaista marmeladia. Markkinat oli kokemus itsessään, ei mitään turistimeininkiä vaan paikallisia ostamassa tavallista arkiruokaa. Kojuja kojujen perään, kauppiaat huutamassa toinen toistaan kovempaa tarjouksiaan, ystävällisiä ihmisiä...

 Tänään ollaan myös syöty hyvin: lounaaksi tortillan tapainen lätty jossa oli välissä pinaattia ja päivälliseksi todella halpaa, hyvää ja ruokaisaa salaattia, vähän parempi valinta ravintolan suhteen kuin eilen. Täällä ulkona syöminen on oikeastaan halvempaa kuin ruoan laittaminen kotona, ellei sitten osta kaikkia ruoka-aineita markkinoilta, missä hinnat ovat matalia. Kahvilassa tavattiin supermukavia ihmisiä joiden kanssa jäätiin juttelemaan. Meidän elämä on kuulemma kuin elokuvasta kiireineen ja castingeineen.

 Huomenna on taas vuorossa online-katalogin kuvaukset Morhipolla, missä olin aiemminkin. Olo tuntuu levänneeltä vaikka olenkin urheillut/kävellyt koko päivän. Vapaa-aika tekee hyvää, nyt jaksaa taas yksitoikkoisia katalogihommiakin.

Inspiraation lähteitä

 Meillä ei ollut tänään castingeja, joten lähdin aamupäivällä Linnean kanssa salille. Mikä paikka! Me saadaan käyttää todella hienon hotellin kuntosalia, uima-allasta, saunaa, poreammetta... Ja aina sitä sanotaan, ettei mallin elämä ole hohdokasta. ; ) Oli mukavaa huomata, että ihan meidän asunnon lähellä on iso puisto. Haluan viettää aikaa välillä ulkonakin, mutta näin täyteen rakennetussa kaupungissa kaduilla käveleminen on yhtä parkouria, autoja täytyy varoa koko ajan ja ihmispaljous on mieletön. Sinne puistoon aion mennä jonain päivänä vaikkapa lukemaan.

 Salilta kotiin tultuani sain puhelun, että mulla on puolen tunnin kuluttua testikuvaukset. Hiukset vaan äkkiä kuiviksi ja tavarat & eväsleipä mukaan (Linnealle kiitos ruisleivästä!). Käveltiin yhdessä valokuvaajan (Kemal) kanssa studiolle, käytiin maailman söpöimmässä kukkakaupassa ja ostamassa paita kuvauksia varten. Mulle laitettiin hieno kampaus ja seppele kuivatuista kukista. Kuvaukset oli parvekkeella, olin aivan jäässä koska tuuli oli hyytävä, mutta päivä oli silti aivan ihana, sillä Kemal ja kaikki muutkin tänään tapaamani ihmiset oli todella sydämellisiä. Jäin vielä kuvausten jälkeenkin juttelemaan kuvaustiimin kanssa, esittelin suomalaisten kuvaajien nettisivuja ja söin iranilaisia ja serbialaisia herkkuja. Kemal näkee valokuvaamisen ja mallintyöt samalla tavalla kuin mäkin: ei pelkkänä tuotteiden valmistamisena vaan taiteenmuotona. Meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja ja ihailen sitä, kuinka Kemal inspiroituu pienistä asioista, kuten maahan pudonneista lehdistä (käytettiin sitten niitä lehtiä beauty-kuvissa). Toivottavasti - ja luultavasti - tullaan työskentelemään yhdessä toisenkin kerran.

 Kuvausten jälkeen olin aivan jäässä ja nälkäinen, onneksi Kemal lainasi takkiaan ja saattoi mut tänne asunnolle. Kävin Linnean kanssa ulkona syömässä, pähkinänuudelit osoittautui keitetyksi pastaksi, jonka päällä oli vähän pähkinärouhetta. Annokset oli niin säälittävät että alkoi naurattaa. Parempi onni ensi kerralla.

 Toivon, että facebook ja instagram tulee toimimaan täällä vastaisuudesakin, twitter ja youtube on blokattu poliittisista syistä. Huomenna on vaalit, jee (or not). Tässä näkymä siltä parvekkelta, jossa kuvattiin & mun kampaus:

Fresh start

Täällä ei todellakaan ole helppoa löytää aikaa blogin kirjoitteluun. Eilenkin heräsin seitsemältä ja olin takaisin asunnolla vasta iltayhdeksän jälkeen. Online-katalogin kuvauksista lähdin suoraan TV-mainoksen koekuvauksiin. Täytyy aina pitää ruokaa mukana laukussa koska milloinkaan ei voi tietää, ehtiikö kotiin syömään castingien välissä. Myös casting-vaatteet ja kansio täytyy pitää mukana vähänkään kauemmas lähtiessä siksi, että kutsu castingiin saattaa tulla lyhyellä varoitusajalla.

 En edes tiedä mistä alkaisin kertoa ensimmäisenä, täällä on niin paljon uusia asioita, koko elämä on muuttunut kertaheitolla. Tähän mennessä lähes kaikki on ollut kivaa, asiat toimii niin eri tavalla kuin Suomessa, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt stressaamaan yhtään mitään. Kirjoitin ensimmäisessä tekstissäni, että keskityn blogissa luultavasti matkan turistipuoleen. Kuitenkin jo nyt sanoin tätä asuntoa kodiksi ("are we going to go home before the casting?"). Kaupunkia ollaan saatu nähdä lähinnä auton ikkunasta käsin (välimatkat on pitkiä!), mutta eiköhän kävelemiselle ja maisemien ihmettelemisellekin jostain löydy aikaa.

Lähdin.

Lentokoneessa olo oli epätodellinen, en millään saanut itseäni tajuamaan että olen oikeasti matkalla Istanbuliin. On todella suuri onni että toinenkin suomalainen tyttö, Linnea, matkusti tänne samaan aikaan kanssani. Ilman Linneaa olisin varmaan ihan hukassa, sen verran erilaista täällä on kuin Suomessa.

 Tajusin eilen olevani ensimmäistä kertaa elämässäni koditon, vaikkakin vain hetken. Matkalla vieraaseen maahan, vieraaseen kulttuuriin, vieraaseen kaupunkiin josta en tuntenut ketään ja jossa puhutaan kieltä, jota en ymmärrä sanaakaan. En tiennyt missä ja kenen kanssa tulisin asumaan. Silti olo oli ihmeen tyyni. Monesti olen sanonut lähteväni, nyt todella lähdin.

 Saavuimme Istanbuliin keskellä yötä ja jouduimme erinäisten informaatiokatkosten takia odottelemaan kyytiä aika kauan. Aamuyön puolella vihdoin pääsimme asunnollemme (Linnea ja minä siis päästiin samaan paikkaan asumaan!), täällä elelee tällä hetkellä kolme muutakin tyttöä samalta toimistolta. Mukavia kämppiksiä ja asuntokin on kodikas nuhruisuudestaan huolimatta. Kaikki on sujunut hyvin ja meistä pidetään huolta, kirjoittelisin mielelläni enemmänkin, mutta nyt on aika juoda iltatee ja mennä nukkumaan.

 Peace.

Holy Istanbul!

 Blogin nimi on lainaus Allen Ginsbergin runosta Footnote to Howl, minkä lisäksi se toimii mielestäni aika hyvin huudahduksena, joka tiivistää viimeaikaiset tunnelmani ("Holy sh*t, I'm going to Istanbul!"). Lähden Istanbuliin mallintöiden merkeissä, mutta blogissa tulen luultavasti kirjoittelemaan enemmän matkan turistipuolesta ja yleisestä arjen ihmettelystä. Istanbul vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kaupungilta! Lähdöstä on ollut puhetta jo muutaman viikon ajan, mutta täyden varmuuden sain vasta pari päivää sitten. En vieläkään tiedä tarkalleen missä ja kenen kanssa tulen asumaan, mutta lentolippu on olemassa, se riittää.

 Vaikka lähdenkin innolla kohti uusia seikkailuja, täytyy myöntää ettei moni asia elämäni aikana ole pelottanut yhtä paljon kuin täysin vieraaseen maahan muuttaminen. Eilisen vietin järjettömässä stressissä ja epämääräisessä kuumehoureessa (paha flunssa iski ikävään aikaan) ja suunnilleen kaikki tuntui menevän pieleen, mutta tänään olo on paljon rauhallisempi, osa tavaroista on pakattuna ja asuntokin alkaa olla melko tyhjä alivuokralaista varten. Kaikesta jännittämisestä huolimatta olen onnellinen. Lähden ja katson sitten mitä tapahtuu.

 Kolmen päivän kuluttua olen yli 2000 kilometrin päässä täältä.

...ja näitä kavereita tulee ikävä.